Turvoksissa, pörhöllään ja viidakon vihreänä

Krassit siirsin pohjoisikkunalle, jossa toivon niiden hidastavan kasvuvauhtiaan. Toivottavasti voin viedä ne pian pihamajan viileyteen.

Kevään merkkejä on ilma sakeana. Sisällä istutukset työntävät vihreitä versoja kuin kurkkien toistensa purkkeihin ja huutaen: täältä tullaan.

Lobelian pölymäisistä siemenistäkin on noussut pieniä kasvuja. Saapa nähdä, kasvaako noista jotain isompaa.

Ulkona puut ja pensaat puskevat kilpaa auringon loisteessa silmuja ja kaiken kruunaa lintujen huumaavan suloinen sekasirkutus.

Kyllä nyt kelpaa!

Talvi on viimeinkin taittunut ja edessä on jännittävät ajat pihahommien parissa.

Pihasuunnitelma odottaa tekijäänsä ja tiedän jo nyt, että kesä käy lyhyeksi. Monta hikipisaraa täytyy vuodattaa ennen kuin pihalla on kivikoriaita, viherkatolla varustettu roskakatos, uudet kiveykset ja istutusmuurit sekä uusittua nurmikkoa ja luonnonniittyä.

Varmat kevään merkit: omenapuun silmut ovat jo pulleina, multakasa odottaa levittäjäänsä ja joki on vapautunut jäistä.

Olen jo nyt hyväksymässä, että kaikkea ei ehdi tehdä, mutta silti pieni toive elää; jospa sittenkin. Tai jos ei, niin sitten seuraavana kesänä. Hommia on vielä opiskelujenkin parissa, joten on ihan mahdollista, että lumi ehtii sataa osalle pihaa ennen kuin kaikkiin suunniteltuihin töihin ehtii tarttua.

Mutta nyt ei puhuta lumesta, vaan nautitaan siitä, että lumi sulaa suhisten pois.

Metsopoika on pörhistellyt jo useampana päivänä takapihallamme. Silläkin on kevättä rinnassa.

On tätä taas odotettukin. Talvi on mukavaa aikaa, mutta kun on riittävän kauan kahlannut lumessa, alkaa tulla äklötys ja kaipaa kevyempää elämää. Tennareita ja hameen heilahtelua, ulkoilmakahveja ja kuikan huutoa. Pistolapion luiskahdusta sulaan maahan. Mullan tuoksua ja kärpästen pörinää.

Ihanaa kevättä sinullekin lukijana! Jos olet puutarhaihmisiä, olen hengessä mukana. Toivotaan lämmintä kesää ja sitä, että päästään pian istutuspuuhiin.

Omat esikasvatukseni alkavat olla jo niin isoja, että hirvittää, jaksavatko ne odottaa pääsyä ulkoilmaan. Täytynee varalta laittaa vielä muutamia siemeniä purkkeihin, jos ensimmäiset taimet väsyvät odottamaan kesän tulemista. 🙂

Kategoria(t): Pihasuunnitelma, Puutarha, Sisustus, puutarhan hoito, elämä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *