Käydään nyt tämä koulu loppuu teidän kanssa, kun on kerran aloitettukin 🙂
Posti toi tänään todistuksen. Viime kevään aherrus on nyt sitten ihan paperille räntättynä.
Lähdin opintovapaallani suorittamaan puutarha-alan perustutkintoon liittyvää yhtä tutkinnon osaa, viheralueiden rakentaminen. Mutta suoritinkin sitten kolme: viheralueiden rakentamisen lisäksi myös puutarha-alan organisaatiossa toimimisen sekä viheralueiden puutöiden tekemisen.
Minkäpä sitä kissa karvoilleen voi, vai miten se meni. Kun on tottunut tarttumaan kaksin käsin sellaiseen, mikä kiinnostaa, ei poikkeusta tehnyt opiskelutaukokaan.
Nyt tuntuu tietenkin hyvältä. Tein sen, mitä aioin ja enemmänkin.
Opiskelut ovat nyt tältä osin takana ja olen palannut toimittajaruotuun.
Töissä kaikki on pitkälti samalla tavalla kuin opintovapaalle lähdettyäni.
On ollut kiva nähdä vanhoja työkavereita ja kesätoimittajia. Aistia toimituksen ajassa sykkivä rytmi, jota ei muualla voi kokea.
Arki lähtee pikkuhiljaa soljumaan tasaiseen tempoon. Tosin vielä on edessä syyskesän lomapätkä ennen syksyn työkiireitä ja mielenkiintoisia juttuaiheita.
Nyt kannattaa vielä nauttia vaikka pihalla olemisesta.
Tuntuu ja näyttää siltä, että hellejakson jälkeen tulleet sateet ovat syösseet kasvit hurjaan kasvuun. Kukkaa pukkaa, pensaat kurottelevat yhä ylemmäksi, omenapuun hedelmät punertuvat ja kasvavat niin, että puu on aivan nuupallaan.
Lähes kaikki talven aikana ulkona ja sisällä hellimäni kasvit ovat lähteneet kasvuun.
Nekin kevään pakkaseen ulos viemäni hitusen pienet malvan siemenet ovat nyt komeita, suurin kukin kukkivia kaunottaria.
Ei pidä hermoilla ja hyvää kannattaa odottaa. Niin se on kukissa ja monessa muussakin asiassa elämässä. Luonto opettaa.
