Muuripenkkiä, kivikoriaitaa ja viherkattoa

Suunnitelma on tuonut pihallemme lisää viihtyisyyttä, mutta mitään viidakkoa emme halua, sillä tilaa pitää jäädä myös pihaleikeille ja vain oleskeluun.

Oman pihan suunnittelu edistyy samaa tahtia kuin päivä pitenee eli siis vauhdilla!

Suunnitelman toteuttamisessa pääpaino tulee ensi kesänä olemaan etupihassa, joka on nykyisellään varsin autio.

Olen piirrellyt kodin sisääntuloa viihtyisämmäksi laajentamalla laatoitusta viime kesänä rakennettujen etuportaiden eteen sekä suunnittelemalla eteen kulmamuurin.

Muuri on tuottanut hieman päänvaivaa, koska raskaista muurikivistä tehtynä se olisi meille porraspieleen liian massiivinen. Siksi on pitänyt etsiä kevytrakenteisempaa mallia ja vaihtoehdoksi on noussut lecaharkoista rakennettu.

Kyseessä on kapea väliseinärakentamiseen käytetty harkko, jonka voi päällystää rappaamalla tai vaikka luonnonkivillä. Vaihtoehtoja on monia ja lopputuloksesta saa taatusti yksilöllisen, jos tahtoo.

Sisäänkäyntimme eteen tulevan muurin sisään on tulossa istutuksia ja suunnitelmissa on myös puu- tai verkkosäleikkö köynnöskasveille.

Lisäksi olen piirrellyt malleja, joissa muuriin tulee myös pari lankkupäällysteistä osuutta, joihin voi laittaa pihakoristeita tai vaikka istua solmimaan kengännauhat ennen lenkille lähtöä.

Kivikoreja on erilaisia malleja. Tässä muuria pehmentävät väliin tulevat istutuspaikat. Talvella niissä voisi tuikkia vaikka kynttilöitä. Kuva Netraudan sivuilta.

Iso osa etupihan suunnitelmaa on tien reunan aitaaminen. Siihen on näillä näkymin tulossa matala kivikoriaita, jonka taakse on tulossa puuvartisia marja-aronioita antamaan viihtyisyyttä ja lisäsuojaa. Marja-aronia on kaunis, sen marjat ovat syötäviä ja syysväri herkullinen.

Etupihalle oman uuden lisän tuo myös roskakatos, jonka katon haluaisin viherkatoksi. Olisi hauskaa viedä pussukoita vihreänä ja kukkivana hehkuvan katoksen suojiin.

Roskatoksen katto voisi olla sopivan pieni viherkattokokeiluun, joka toivottavasi ei jää vain kokeiluksi, vaan myös onnistuu!


Kategoria(t): Pihasuunnitelma. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *