Tällä viikolla olen aloittanut aamuni miettimällä puenko työvaatteiden alle kerraston vai jotain kevyempää, mahtuvatko villasukat työkenkiin tai pitäisiköhän tuohon housunrenksuun laittaa puukko roikkumaan? Vai kenties kivivasara?
Meillä Oulun seudun ammattiopiston (OSAO) viherrakentajaoppilailla on menossa ensimmäiset käytännönoppimispäivät.
Olemme rakentaneet yhteen oppilaitoksen pesuhalleista kivi- ja puurakentamisympäristön, missä harjoittelemme alan hommia ihan kädestä pitäen.
Olen kuullut alaa jo pidempää opiskelleilta, että käytäntö on se, mikä oikeasti opettaa.
Sen olen huomannut todeksi jo parin päivän aikana.
On ihan eri asia miettiä asioita teoriassa kuin tehdä käytännössä, jolloin tekemiset näkee heti omin silmin.
Jos ei esimerkiksi ymmärrä mihin korkoon rakennelma tulee tai ei malta tehdä pohjatöitä kunnolla, niin sutta ja sekundaahan siitä tulee. Kivimuurista tulee vino ja laatoituksesta ruma.
Tasolaser kuuluu viherrakentajan parhaisiin kavereihin ja rauhallisuus hyveisiin. Molemmissa riittää opettelemista.
Turvavarusteet päällä liikkuminen on rentouttavaa. Ei tarvitse varoa vaatteiden likaantumista tai ovatko vaatteet hyvin istuvat. Eivät ole. Oikeasti rumathan ne ovat, mutta ei sen väliä. Senkin ajan, mikä menee fiinimpien vaatteiden nykimiseen ja peilaamiseen, voi käyttää siihen, mitä varten turvavaatteet päällä ovat: uusien töiden oppimiseen.
Niissä liikkuessaan tekee mieli moikata kaikkia vastaavissa varusteissa liikkuvia; olemme kuin yhtä samaa perhettä. Siistiä!
Senkin olen huomannut, ettei turvatakkia kannata laittaa ruokalan naulakkoon ilman jotain tunnistemerkkiä tai varmaa muistikuvaa, mihin takkinsa jätti. Naulakossa nimittäin on aika monta samanlaista….
Tämän viikon käytäntökoulutukseen on yleisen oppimisen lisäksi toinenkin syy, ja vieläpä tärkeämpi. Kolme pidemmälle edennyttä opiskelukaveriani valmistautuvat ammattiopistojen Taitaja-kisojen alkukarsintoihin, jotka pidetään ensi viikolla.
Voisinko siis parempaan seuraan päästää kuin oppimaan uutta yhdessä taitajaksi tähtäävien kanssa!
