Viime aikoina, tai no sanotaan viime vuosien aikana, olen törmännyt hassuihin tilanteisiin. Sellaisiin, joissa vanhat muistot ovat kutistuneet ”mitättömiksi”.
Asioiden outo pienentyminen tuli jännästi mieleeni, kun mies teki eilen puuttuvien shakkinappuloiden tilalle uudet. Sorvasi tuosta vaan.
Olin vaikuttunut näkemästäni ja hänen tekemisestään. Miten joku näkee vaivaa parin nappulan tähden! Moni olisi ostanut kokonaan uuden pelin, mutta hän teki ikivanhasta pelistä pelikelpoisen sorvaamalla uusia nappuloita puuttuvien tilalle.
Shakkinappulat panivat minut miettimään elämän ja ajattelutapojen muuttumista. Se, mikä tuntui ennen isolta, onkin tänään ihan pientä.
Tarkennan, mitä tarkoitan, sekä konkreettisesti että vertauskuvallisesti.
Viimeksi ”asioiden pienentyminen” tapahtui, kun muistelimme kevättalven aurinkoisena ulkoilupäivänä lapsuudenystäväni kanssa mäenlaskuretkiämme. Mäkeä laskettiin alakoulumme mäessä, lähelle molempien koteja.
Mäki oli valtavan suuri, ja vähän pelottavakin, sillä loppumäki sujahti tien yli läheiselle pellolle ladon nurkalta. Tie oli vain yhteen taloon menevä, mutta silti piti aina olla varmistaja, ettei autoja tullut laskun esteeksi. Loppulaskussa piti tarkasti pysyä reitillä tai muuten oli vaarana hurauttaa ladon seinään.
Muistan, kuinka moni lapsi katkoi suksensa tuossa vauhdikkaassa mäessä, minä mukaan lukien. Kaikki eivät uskaltaneet laskea mäkeä ollenkaan.
Kävin keskustelumme jälkeen kyseissä mäessä. Mikä pettymys! Mäki oli kutistunut olemattoman pieneksi nyppyläksi, josta tuskin sai laskuvauhtia.
Todellisuudessa mäki ei tietenkään ollut pienentynyt, vaan minä kasvanut.
Sama ilmiö on käynyt monelle muullekin asialle, tapahtumalle, tilanteelle.
Näinhän kuuluu osittain käydäkin, kun ihminen aikuistuu, saa lisää kokemuksia ja mittasuhteet elämässä kaikin puolin muuttuvat. Monesta suuresta tulee elämänkokemuksen myötä pientä.
Silti on ollut harmittavaa huomata elämän laimentumisen kokemuksien suhteen. Niitä edelleen on, mutta ne hukkuvat jatkuvassa elämisen vauhdissa.
Joulut eivät ole enää niin suuria vuosien kohokohtia, sunnuntait sunnuntaita, uudet vaatteet ilonaiheita, erikoiset maut eksoottisia eivätkä uudet matkakohteet aiheuta yhtä suuria vau-ilmiöitä kuin ennen.
Olen päättänyt alkaa taistella tätä tuntemuksien turtumista vastaan. Eihän se nyt niin voi mennä, että elämästä tulee kokemuksien suhteen tasapaksua mössöä!
Haluan arkeen ja juhlaan uusia vau-ilmiöitä. Se vaatii ajatusmaailman muuttamista. Erilaisten asioiden nostamista suuriksi. Shakkinappuloiden tekemistä puuttuvien tilalle.
Tänään sunnuntaina se voisi olla vaikka ötökkähotellin materiaalien etsimistä. Lapsenlapset tulevat helatorstaina meille ja silloin pitää materiaalien olla valmiina.
Ötökkähotellista on puhuttu lasten kanssa jo kauan ja he odottavat yhteistä puuhasteluhetkeä.
Niin odotan minäkin.
